Mä olen 23-vuotias. Se on jokseenkin mielenkiintoinen ikä, koska se on vielä nuori, mutta silti tarpeeksi vanha. Lapsena unelmoin aikuisuudesta ja halusin palavasti olla 26-vuotias. En tiedä miksi, mutta jo silloin koin, että elämä olisi enemmän palkitsevaa sitten, kun olisin aikuinen. Ajattelin, että maagisen 26 vuoden iän saavuttaneena olisin aikuinen. Siihen on enää vähän päälle kolme vuotta aikaa.
Mielestäni on vaikeaa määritellä sopivaa ikää perheen perustamiselle. Itse koen olevani riittävän kypsä siihen, ikää on omasta mielestä riittävästi, minulla on korkeakoulututkinto ja vakituinen työpaikka. Silti aina välillä musta tuntuu, että ikänä 23 on varsin pieni äidiksi. Ei se ikää katso, tiedän, mutta siitä huolimatta välillä mietin juuri niitä numeroita ja ajatuksiani niistä ja äitiydestä. Äitini Grandmabear sai ensimmäisen lapsensa 22-vuotiaana, oltuaan naimisissa jo neljä vuotta. Toinen ja kolmas lapsi ilmeistyivät kuvioihin äitini ollessa 25- ja 28-vuotias. Minä olen se kolmas lapsi. En ole koskaan ajatellut erityisemmin sitä, minkä ikäinen äitini on missäkin elämäni vaiheessa ollut. Hän on äitini, eikä ikä ole tärkeä. Miksi se olisi siis tärkeä minunkaan kohdallani, etenkin kun koen olevani valmis olemaan jollekin äiti, kantaa vastuuta jostain ihmisestä ja tukea tätä kaikin mahdollisin keinoin.
En oikeastaan edes tiedä, mikä nyky-yhteiskunnassa määritellään nuoreksi äidiksi. Mieltäisin itseni nyt nuoreksi äidiksi, mutta tavallaan sopivan nuoreksi. Olen aina unelmoinut siitä, että kolmekymppisenä mulla olisi jo ikään kuin elämä kasassa. Se on ehkä vain sellainen minuun iskostunut ajatus, periaate, jonka mukaan haluan yhä elää. Jotkut ystävistäni ajattelevat, että olisin nyt hyvin nuori äidiksi. Jotenkin en edes välitä siitä, koska luotan itseeni ja arvostelukykyyni. Silti se on mielenkiintoista. En olisi ensimmäinen äiti ystäväpiirissäni, mutta yksi ensimmäisistä. Minusta se tuntuu hyvältä, ja se riittää.
No comments:
Post a Comment