Odottelen jo joulua, aivan kuten joka vuosi. Mun kännykässä on ollut jouluaattolaskuri jo suunnilleen heinäkuusta asti, ja nyt ne lukemat on ihanan pienet jo. Riittävän isot, jotta ei ehdi iskeä paniikki, mutta ihanan pienet, jotta pystyisi innostua joulun lähestymisestä. Suurin osa lahjoista on jo hankittuna, tilasin ne netistä. Vihaan kaupoissa kiertelyä joulun alla.
Eilen mulla oli kolmas neuvola, jonne suuntasin tällä kertaa yksin. Kaikki oli oikein hienosti. Eipä nyt oikein sen kummosempi käynti tälläkään kertaa. Kaikki mittaustulokset tai -arvot oli ihan hyvät, paino noussut, syke oli hieno ja siinä se. Kerroin tädille mun pelkotiloista, kun herään keskellä yötä pohtimaan paniikissa kaikkia kauheuksia, jotka oon omassa päässäni kehitellyt. Mä esimerkiksi oon alkanut pelkäämään sitä, että joku ryöstää mut ja potkii mua vatsaan, autoon en haluaisi istahtaa, koska pelkään olla auton kyydissä. Pelkään kaatua kaduilla, pelkään kaikenlaista. Tajusin, että mä pelkään sitä, että vauvalle sattuu jotain, johon mä en voi vaikuttaa, jotain sellaista, miltä mä en pysty suojelemaan sitä. Musta on jännittävää, että mun kasvaminen äitiyteen ja toisesta huolehtimiseen on jo käynnistynyt.
Koulua on jäljellä enää vaan kaksi viikkoa tämän viikon jälkeen. Loma on jo niin lähellä, että jäljellä olevat koulupäivät tuntuu ihan hirveiltä jo ajatuksen tasolla. Ei vaan jaksaisi, kun tekisi mieli jatkaa mun viimeviikkoista sairauslomaa ihan vaikka synnytykseen asti. Tekee varmaan kuitenkin oikein hyvää pysytellä kiinni arjessa, käydä koulussa ja tehdä muutamia työvuoroja, nähdä ystäviä ja kulkea kaupungilla kuunnellen sitä liikenteen meteliä. Toinen mun huimasta kahdesta kurssista loppuu jo ensi viikon tiistaina mun osaltani, koska perjantain pikkujoululuennolle en pääse, sillä ollaan sillon Ruotsissa. Toinen jäljellä oleva kurssi loppuu suulliseen tenttiin 9.12. Ja sitten alkaakin joululoma!
Sain eilen luotua itselleni taas kivan ahdistuksen töiden suhteen. Haluaisin nimittäin tehdä töitä tammikuussa, mutta mua ahdistaa ne. Aika loogista. En haluaisi mitään pakkopullaa talvelle, nyt kun koulussa on vaan yksittäisiä tenttejä ennen vauvan tuloa. Tosin mä voisin pysyä paremmin mukana todellisuudessa, jos raahaisin itseni kerran tai pari kertaa viikossa töihin. En ajatellut kuitenkaan hirveästi vuoroja ottaa, enkä varsinkaan pitkiä vuoroja mun kivan pyörtymisfiiliskohtausten vuoksi. Ne kammoksuttaa mua, joten työtkin kammoksuttaa mua.
Ollaan pohdiskeltu jo hieman kummeja meidän lapselle. En tajunnutkaan sen olevan niin hankala juttu pohdittavaksi. On liikaa tai liian vähän kirkkoon kuuluvia ystäviä, joilla kaikilla on vielä eri elämäntilanne ja erilainen suhtautuminen jo tähän koko raskauteen. On innokasta, on välttelevää ja on jotain neutraalia siltä väliltä. Lisäksi on vielä sisaruksia, joista osa kuuluu kirkkoon ja osa ei. Muutenkaan en koe mun siskojani kummimateriaaliksi, koska mulle kummius on myös selkeästi kristillinen asia, vaikka musta tuntuukin, että monelle se on vaan sellainen siisti tapa haalia lapsen ympärille ihmisiä, jotka sitten olisi jollain tapaa muita aikuisia tärkeämpiä ja erityisempiä. En mä ehkä odotakaan mitään raamattupiiriä mun lapsen kummeilta, mutta haluaisin edes sellaiset, jotka kuuluvat kirkkoon muutenkin kuin vaan muodon vuoksi. Mutta joo. Aika näyttää, miten me ja vauva kiinnostetaan ihmisiä sitten, kun me ollaan konkreettisesti kolmen ihmisen yksikkö. Silloin on ehkä helpompi tajuta, kuka olisi siihen kummiuteen paras.
No comments:
Post a Comment